Rottweiler Ali
hieronnasta saatavat hyödyt
Hierontaa tulisi käyttää mahdollisimman paljon ennaltaehkäisevänä hoitona. Koira, niin kuin ihminenkin, tarvitsee sitä hyvän lihas- ja yleiskunnon ylläpitämiseen. Hieronnalla lisätään aineenvaihduntaa, myös verenkierto sekä imunestekierto paranevat. Hyvin hoidettu lihas toimii paremmin ja palautuu lepotilaan nopeammin; näin myös vammautumisriski pienenee.
Koira on luotu liikkumaan. Se nauttii juoksemisesta, hyppimisestä ja leikkimisestä; kaikenlaisesta puuhastelusta yhdessä sinun kanssasi. Koiranomistajan onkin tärkeää muistaa, että tärkeintä lihashuoltoa on aktiivinen liike. Vaihtelevalla ja monipuolisella liikunnalla lihaskunto säilyy hyvänä ja suorituskyky kasvaa. Uskon sen lisäävän myös riemukkaita yhteisiä vuosia.
Hieronta sopii lähes kaikille koirille. Toki on myös paljon syitä jolloin hieronnasta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, esim. sydänsairaudet ja jotkin lääkitykset. Pentukoirat, joiden kehitys on vielä kesken, eivät tarvitse hierontaa. Mutta jos olet ajatellut aloittaa koirasi kanssa jonkin harrastuksen, olisi hyvä totuttaa koira vieraan ihmisen käsittelyyn jo ajoissa; siitähän on hyötyä lääkärissäkin käyntiin. Vanhalla koiralla taas kunto, ei niinkään ikä, määrittelee voidaanko sitä enää hieroa.
Ammattitaitoinen hieroja selvittää jo aikaa varattaessa koiran taustatietoja, jotka mahdollisesti siirtävät hieronnan aloittamista tai estävät sen kokonaan.
Hieronta on myös tärkeä osatekijä kuntoutuksessa, jolloin esim. leikkauksesta toipuva koira paranee nopeammin. Hieronnalla pystytään auttamaan myös nivelrikkoisen koiran elämää.
Hierontakertojen määrä on aina yksilöllinen riippuen siitä onko kyseessä lihaskunnon ylläpito, kuntoutus vai hemmottelu; sitähän kaipaa koira yhtälailla kuin ihminenkin.
Hieronnasta on erityisesti hyötyä aktiivisesti harrastaville ja kilpaileville koirille, näyttely- sekä käyttökoirille, mutta myös kotikoirille. Sitä voidaan käyttää apuna koiran yleiseen rentoutumiseen, suoritusta edeltävään herättelyyn ja vastaavasti suorituksen jälkeiseen palautumiseen. Hieronta auttaa myös ylivilkasta tai stressiherkkää koiraa rauhoittumaan.